Salon alueen teollisuuskiinteistöt saattavat maksaa lämmityksestä kaksi kertaa enemmän kuin tarpeellista. Nieminen Kiinteistöt vaihtoi valittujen kiinteistöjen öljylämmityksen kaukolämpöön, ja säästöt näkyvät jo. Kiinteistöpäällikkö Janne Lehto kertoo, mitä siirtymä kaukolämpöön edellyttää.
Vuonna 2022 Nieminen Kiinteistöihin kuuluva Piiniemi Oy käytti Meriniityn Joensuunkadulla sijaitsevan tehdashallinsa lämmittämiseen noin 100 000 litraa öljyä. Lähes 40 000 kuutiometrin kokoisen tilan lämmityskustannukset olivat silloisilla öljyhinnoilla 130 000 euroa vuodessa.
Sitten yhtiö päätti kokeilla kaukolämpöä. Siirtymän jälkeen vuosikustannukset laskivat 65 000 euroon.
“Kaukolämmöllä syntyy säästöä. Aikaisemmin öljyn tilaaminen oli myös oma prosessinsa. Hintoja täytyy seurata, koska maailmanmarkkinat vaihtelevat. Öljyä pitää ostaa sillon, kun se on halvimmillaan”, kiinteistöpäällikkö Janne Lehto sanoo.
Sujuva prosessi
Kolmessa vuodessa Nieminen Kiinteistöt on vaihtanut kaukolämpöön kahdessa muussakin kohteessa, Meriniitynkatu 11 ja Meriniitynkatu 25. Kaikissa kiinteistöissä siirtymä öljystä kaukolämpöön on edennyt sujuvasti. Siinä auttoi, että yhteistyökumppanit löytyivät nopeasti Salon alueelta.
Lehto kertoo, että kaukolämpöön liittyvään suunnitteluun ja hankintaprosessiin kului muutama viikko. Työn aluksi paikallinen suunnittelutoimisto analysoi hallien lämpöhäviöt ja mitoitti sopivan lämmönvaihtimen. Seuraavaksi pyydettiin tarjous, tilattiin lämmönvaihdin ja otettiin yhteyttä Salon Kaukolämpöön. Sitten sovittiin aika putkien kaivamiselle ja asentamiselle.
“Koko prosessi vie muutaman kuukauden ja tilan koosta riippuen maksaa joitain kymmeniä tuhansia euroja”, Lehto laskee.
Tasaista lämpöä ja mielenrauhaa
Toisin kuin öljylämmitys, kaukolämpö ei edellytä kattilanuohousta tai muita tarkastuksia. Käyttöönoton jälkeen kulut muodostuvat vain kaukolämmön perusmaksusta ja käyttömaksusta. Kaukolämpöverkon tarkastukset ja huollot hoitaa Salon Kaukolämpö.
“Kesäaikaan kaukolämmöstä maksetaan vain perusmaksua, talvella kulut nousevat muutamiin tonneihin. Mutta suurin hyöty tulee kuitenkin siitä, ettei tarvitse huolehtia, riittääkö polttoaine. Kaukolämmöllä lämpöä tulee tasaisesti”, Lehto toteaa.
Nieminen Kiinteistöillä on tahtotila päästä öljystä eroon tulevaisuudessa kokonaan. Jorma Niemisen perustaman eristevalmistaja Finnfoamin tuotantotilojen lämmittämiseen käytetään nykyään vain hukkalämpöä.
Lehto suosittelee kaukolämpöä muillekin Meriniityn teollisuuskiinteistöille.
”Jos ei saa hukkalämpöä käytettäviksi muilla tavoin, niin kannattaa harkita Salon Kaukolämpöä. Se on helppo, toimintavarma ja vielä ainakin Salossa edullinen ratkaisu”, hän sanoo.


